Hyvä podcast

Intiimi ja ajankohtainen podcast on lempimediani.

Podcastit tulivat elämääni noin kaksi vuotta sitten ihan sattumalta. Olin seurannut jo pitkään suomalaisen Petran blogia Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä, joka kertoi hänen elämästään Ankarassa. Itse ulkosuomalaisena, myöskin Turkissa, koin suurta samaistumista hänen elämäänsä. Kommenttiboksin ja päivitysten myötä minulle selvisi kuin suuri salaisuus: on olemassa valtava ulkosuomalaisten yhteisö, joka kommunikoi pitkälti blogien välityksellä. Jännittävää! Oli Satu Islannissa, Jael Israelissa ja Helena Ranskassa. Jälkimmäisimmän blogiin eksymistä harkitsin. Blogin nimi Chez Héléna toi mieleeni lähinnä Helena Lindgrenin ja Helena Petäistön risteytyksen, joka piti ylellistä pariisilaisblogia ranskattaren elämästään.

Kävi ilmi, että olin väärässä. Jäin tuolloin Antibesissa asuvan Helena Liikanen-Rengerin blogin matkaan ja jossain kohtaa Helena yhdessä Cannesin nurkilla asustelevan Lilli Kääriäisen kanssa alkoi vetää ulkosuomalaisia haastattelevaa podcastia. Helena oli podcastin kokenut reportteri ja Lilli kepeä tuulahdus rempseää näkökulmaa. Ai niin, ja podcastin nimi oli Café au Lait.

Siinä vaiheessa podcast tarkoitti minulle sitä yhtä turhaa sovellusta iPhonessa, jonka pystyi kätevästi siirtämään seuraavalle välilehdellä. Café au Lait -podcastiin pääsin, kun klikkasin vain kätevästi Helenan blogipostauksen lopussa olevaa play-nappulaa.

Olin itse äitiyslomalla vastasyntyneen vauvani kanssa Turkin Alanyassa ja mieheni oli töissä Kyproksella. Painiskelin ristiriitaisten tuntemuksien kanssa mieheni kotimaasta ja podcast toi minulle vertaistukea. Helenalla ja Lillillä oli haastateltavina mitä mielenkiintoisempia tyyppejä mitä mielenkiintoisemmista kolkista ympäri maailmaa. Sinä talvena tyttäreni vauva-aikana olin ottanut urakakseen pestä ja silittää kaikki perheemme pyykit, (muutto ja työkuviot olivat tuoneet tunteen, että olimme laiminlyöneet vaatevarastoamme ja että jokainen kaapista otettu vaate tai lakana saisi olla siististi silitetty.) Niinpä usein tyttäremme nukkuessa päiväunia, pystytin silitysraudan viereiseen huoneeseen ja nautin podcastin tuomasta rauhasta. Valmiit silityspinot kasvoivat ja maailmani avartui.

Meni pitkään ennen kuin löysin uusien podcastien pariin, mutta kun löysin, jaksoja oli onneksi niin paljon että pystyin kuuntelemaan niitä putkeen, ilman että täytyi odottaa viikon verran uutta jaksoa. Ensin löytyi Afterwork (suosittelen!), sitten Metti & Hanna, Kaverin puolesta kyselen, Nonsense, Ysistä viiteen, No filter ja Unelmaduunarit. Ulkomaisista podcasteista kuuntelin satunnaisia jaksoja How I Built This with Guy Raz -podista ja kotimaisista satunnaisesti myös Tuplakääk- ja Melkein kaikki rahasta -podeja.

Olin löytänyt podcastin melkein jokaiselle viikonpäivälle ja ne olivat kävelylenkkieni perusta. Nykyisin kuuntelen podcasteja myös ruokaa laittaessani, siivotessani ja niin, silittäessä. Kun en asu Suomessa enkä rehellisesti käy usein syvällisiä keskusteluja siellä asuvien ystävieni kanssa, ovat podcastien tähdet kuin ystäviä tai tuttuja, joiden esimerkin kautta peilata omaa elämää. Podcast-jaksoon mahtuu paljon keskustelua ja mikä parasta, eri näkökulmista. Välillä myös jopa kuvittelen olevani pitkälti perillä siitä, millaista on tämänpäivän arki kotikaupungissani Helsingissä ja minkä asioiden kanssa omat ystäväni Suomessa mahtavat kamppailla - olenhan koko ajan kärryillä esimerkkien kautta. Kun sitten olen ystävieni seurassa, huomaan aloittavani lauseen usein sanoilla: ”kuuntelin yhtä podcastia ja...” Kaunis kiitos podcasteille, olette parhautta!